Siirry pääsisältöön

Tämän päivän jännittävät tapahtumat



Päivemmällä uusi muuttolintujen aura


Aamulla kerroin lintuaurasta jonka näin. Päivemmällä näin vielä toisen suuremman auran muuttopuuhissa. Huutivat mennessään ja ilmoittivat lähdöstään. Oletko sinä nähnyt muuttolintuja? Millaisia tunteita syksy tuo sinulle?

Eli eilen kerroin hieman, että tännän Hilmalla ja minulla on erikoinen päivä ja niin oli. Hilmaa ja minua haastateltiin länsi-savon imetysviikon julkaisuun. Lisäksi meistä otettiin lehteen kuvia. Hilma oli tosi reipas koko haastattelun ajan ja valokuvauskaan ei salamasta huolimatta ollut H:sta mitenkään jännittävää. Hilma ilmeisesti on syntynyt ´linssiludeksi´. 📸 Imetysviikon haastattelu ilmestyy tällä viikolla lehdessä. Tänään tai huomenna saan artikkelin oikoluettavaksi/tarkistettavaksi.

Ajattelin kokeilla Hilmalla kaurapuuron aloitusta. Pohdin vielä, että jauhanko elovenan hienoksi vai haudutanko vaan tarpeeksi kauan. Voisimme huomenna aloitella kaurapuuron syönnin. Tosiaan en halua aloittaa puurouraamme millään vauva puuroilla, koska helposti tottuu suu sitten liian sileään rakenteeseen ja siitä siirtyminen karkeampaan voi olla hankalaa. Itsehän olin lapsena hyvinkin tarkka ruuistani ja mummi leikkasikin minun leivistä ja riisipiirakoista reunatkin pois ettei ole liian kovaa ja karkeaa 😂

Äitini halusi itselleen sudio fem kuulokkeet taustamelun blokkaamisen takia. testasin kuulokkeita tänään, kun ne postissa saapuivat ja äärettömän hyvät kuulokkeet olivatkin. Täytyy vain opettaa mamma vielä niitä käyttämään. Toivoisin hommaavani itsellenikin langattomat kuulokkeet, jotta lenkeillä olisi helpompi kuunnella musiikkia, äänikirjoja tai puhua puhelimessa. Tällähetkellä minulla on tähän tarkoitukseen ollut käytössä handsfree kuuloke, mutta se tuntuu jotenkin hankalalta ja äänen laatu on mitä on.

Toivoisin loppuviikosta, että syöttötuoliin saataisiin kaikki osaset paikalleen ja voisimme H:n kanssa alkaa harjoitella sitä istumista. H syö tällähetkellä sitterissä jossa selkänoja on pystyssä, (sitterissä syöttäminen ei ole suositeltavaa, mutta kysyin asiaa neuvolasta kun tosiaan tuon saa niin pystyyn niin olivat sitä mieltä, että hyvin voi käyttää syöttötuolin asemasta ennen kuin istuminen oikeassa tuolissa onnistuu) mutta koska olemme lattiatasossa syömässä niin H on alkanut ponnistaa voimakkaasti sitterissä ja venkoilee kovasti, olen tulkinnut tämän niin että haluaisi jo matkaan lattialle. Syöttötuoli meillä on stokken tripptrapp jonka maalasin valkoiseksi. Tuoli tuli meille käytettynä. Lisäksi olen osatnut tuoliin vanhan malliset kaatumisenestot ja valjaat. Hilma on niin nopea liikkeissään, että ilman valjaita en häntä uskalla pitää oikeastaan missään 🤭

H:n aamupäivä päikyt oli tosi pitkät, mutta sitten päiväunet ja iltapäiväunet ovat olleet sieltä tänne päin. Yöunille H kävi tapansa mukaan seiskan aikoihin ja finlanderssin Oikeesti kappaleen myötä, äidin laulamana kävi pötkälleen tuttiensa ja rättiensä kanssa. Hilmaa kikatutti kovasti yöpuvun vaihto, tai lähinnä neppareiden nipsuttelu kiinni. 

Illan tullen päätin jauhaa ne elovenat hienoksi ja laitoin veteen yöksi jääkaappiin turpoamaan. Laitoin isomman annoksen kerralla jos itsekkin innostuisi syömään hienonnettua kaurapuuroa aamusta. 

Huomenna tosiaan yritetään viettää leipomispäivää ja puuhaillaan kotihommia ja yritetään päästä ulos kokeilemaan hieman nurmikolla mönkimistä. Toivottavasti ei löydy neitille liikaa herkullisia maistiaisia nurmelta. 

Nyt lähden kuumaan suihkuun ja alan rentoutua illan viettoon, Katselen jos tähdenlentoja näkyisi niin voisi toivoa lottovoittoa, ettei ikinä tarvitsisi laittaa äitin rakasta pikku pöppiäistä hoitoon. 

Kauniita unia ja ihania kuvia. Peitelkää itsenne lämpimästi ja laittakaa villasukat jalkaan. Kiitos kun jaksoit lukea ajatukseni 💕


Tiipiin iltavalaistus💕

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maanantai päivän kuulumisia

 Tänään H heräsi 8:15 ja aloitettiin aamu normaaliin tapaan. Yö meni kohtalaisen hyvin, kolmella pikaisella maidon juonnilla. Hilma myllää sängyssään nykyisin tosi paljon ja jos hän sattuu heräämään, niin seuraavana hän on joko pää jalkopäädyssä tai vaihtoehtoisesti sängyssä poikittain.  Hilma on leikkinyt kovasti uudella ruokalelulla/pelillä, jonka äitini oli kirpputorilta H:lle ostanut. Hilma leikkii lelulla makaamalla sen päällä ja purkamalla palikoita. Lelu on mielestäni tosi hyvä ja kehittävä ja varmasti opettaa ruokiin liittyviä asioita Hilmalle ajan saatossa. Pelistä onkin muodostunut, sophie la kiraffien ohella, Hilman yksi lempilelu. Hilmalle on ostettu paljon vaatteita ja leluja kirpputorilta ja myös huonekalut ja vaunut, rattaat ja syöttötuoli on ostettu käytettyinä. Lastentarvikkeet on kirpputoreilla osa lähes käyttämättömiä ja äärettömän hyvä kuntoisia. Mielestäni kierrätys näkökulmasta, lastentarvikkeiden osto käytettynä on erittäin suotavaa. Toki Hilmalle ruokai...

Kevään odotusta ja vuoden takaisia muistoja

 Eilinen blogi postaus siirtyi tälle iltaa toteutettavaksi. Viikko on taas kulunut vauhdikkaasti. Lunta vaan on ja on, eikä kevät näytä merkkejään ollenkaan. 😖 Viime viikolla maanantaina vietettiin naisten päivää. Sisareni kävi meillä maanantaina ja toi Hilmalle ja minulle ihanat naisten päivä tulppaanit. 💗🌷Iltapäivällä kävimme ulkoilemassa perheenä. Aurinko oli kaunis ja piristävä, mutta pakkanen oli melko pureva. Hilma oli vaunuissa, joten vaunujen kuomu suojasi hyvin tuulelta. 💕 Vuosi sitten naisten päivänä minulle oli järjestetty yllätyksenä babyshower juhlat. 😍 Äitini oli pyytänyt minut ja Jessen ravintolaan syömään. Minä laittaiduin ja lähdimme ravintolaa kohti Jessen kanssa. Menimme Kenkäveron kartanon pihaan ja kiukuttelin J:lle miksi ei mennä jo, ettei myöhästytä. J kertoi haluavansa nopeasti vilkaista työkalu näyttelyä ja niin me lähdimme kävelemään kenkäveron rantaa kohden, minun maristen koko aika siitä, että en jaksa kävellä ja liukastakin on. 😩 Päädyttyämme rant...

Kuulumisia pitkästä aikaa

 Nyt on blogin kirjoittaminen takkuillut pahemman kerran. 🤭Olen pitänyt omalla kohdallani ideaalina kirjoittaa blogia aina sunnuntai iltaisin. Nyt kuitenkin kun työt ovat tulleet kuvioihin niin blogin kirjoitus kulkee rinnalla silloinkun ehdin, jaksan. Eli jatkossa kirjoittelen ajatuksiani ja kuulumisiamme satunnaisesti, kun saan inspiraation ja aikataulu antaa myöten. 💗Ilmoittelen uusista postauksista aina meidän igssä ja facebookissa. 🥰 Kevät tekee kovaa vauhtia tuloaan. 🌷🐣 Keväisin havahdun siihen, että alan siivoilemaan kaappeja ja järjestämään kotia kauhean suurella innolla. 😂Pääsiäinen on minulle kevään alun merkki. On ihanaa huomata, että illat ovat valoisia, päivisin aurinko näyttäytyy ja ulkonakin tarkenee vähemmissä vaatteissa. 🌷🥰💗 Hilma kasvaa mahdottoman äkkiä ja vauva vuotta on jäljellä enää kuukausi. 🤭🥺💗Uusia taitoja löytyy aina hyvinkin äkkiä. 👍 Hilma on oppinut taputtamaan ja matkii kovasti aikuisten puuhia. Olemme lukeneet Hilmalle Eetu-kirjoja pikkuva...