Siirry pääsisältöön

Hilman torstai päivän puuhat

 Hei! miten sinun torstai päiväsi on mennyt? Toivottavasti olet saanut nauttia vielä auringon säteistä ja olet saanut auringosta voimaa syksyiseen päivään.🍁🍂☀️

Tänää H heräsi 7:30. Normaaliin tapaan puurolla ja maidolla aloiteltiin aamua. Hilma leikki ja puuhaili lattialla. H on syönyt tänään kaikki ruuat syöttötuolissa. Koen että syöttötuolissa syöttäminen on mukavampaa niin Hilmalle kun minullekkin. Lounasaikaan J tuli kotiin syömään ja H söi pöydän ääressä hänen kanssaan samaanaikaan lounasta. H oli hyvin onnellinen, kun isi söi hänen kanssaan. Jälkkäriksi H otti vielä yhden kuivatun omenan maisteltavaksi.

H on tänään nukkunut melko huonosti päikkäreitä, mikä lie neitoa nyt villitsee ja mielessä myllertää.

Siivoilin tänään aamupäivästä ja imuroin. Hilma seuraili tarkasti puuhiani ja kun olin kodin imuroinut, niin menin takaisin olohuoneeseen missä Hilma oli leikkimässä, mutta pieniapulainen olikin lähtenyt seurailemaan äitiä ja oli etsimässä minua ja imuriani keittiössä 😂

Iltapäivällä käytiin ulkoilemassa ja kokeiltiin hetki puuhailla myös nurmikolla. H oli tänään nurmen kanssa kosketuksissa ensimmäistä kertaa.



 Aluksi H vain katsoi minua silmiin ja oli hämmentynyt, että miksi ihmeessä äiti hänet tähän laittoi. Kuitenkin mielenkiinto heräsi ja H tutki mielellään vaahterasta pudonneita lehtiä. Lopuksi käytiin vielä hieman rattailla ajelemassa kylätiellä.

Postissa saapui tänään odottamani äidinmaitokoru. Koru on Jasmin designin tekemä. 



Laitoin joku aika sitten korun tekijälle viestiä toiveistani korun suhteen. Koru oli juuri sellainen kun halusinkin. Korussa on käytetty äidinmaitoa jonka lähetin korun tekijälle. Korussa on myös upotettuna lehtihopeaa ja yksi swarovskin kristalli. Korun takana lukee Hilman nimet ja syntymäaika. Mielestäni korusta tuli upea ja juuri niin kaunis kun kuvittelinkin. Jasmin designin toteutus on todella lahjakasta ja ammattitaitoista. Sain korun tosiaan Jesseltä lahjaksi Hilman syntymästä ja mielestäni siinä korussa on vahvasti läsnä äitiys. Lisäksi koru on täysin uniikki. 

Postissa tuli myös kauan sitten tilaamani kulmasuojat pöytiin. Liimailin niitä tänään paikoilleen, en tosin tiedä onko niistä mitään hyötyä, mutta ainakin saan jonkinlaisen mielenrauhan ettei Hilma kolauta päätään teräviin reunoihin.

Meillä tehdään nykyisin aamu- ja iltapesut lattialla, koska H on hyvin liikkuvainen neiti. Tänää illasta tein H:lle lopulta iltapesut sylissä, koska pimpula ei kestänyt lainkaan paikoillaan vaan lähti nauraen karkuun. Nyt itselläni onkin ollut suunnitelmissa hommata H:lle seuraavaksi housuvaippoja, josko niiden pukeminen luonnistuisi mukavammin 🤭

Olen alkanut lukea H:lle joku aika sitten iltasadun aina ennen nukkumaan menoa. Koen iltasadun olevan H:lle hyvin rauhoittava ja toimivan merkkinä siitä, että on aika lopettaa leikit ja siirtyä untenmaille. Hilman lempikirja on Vaukirjan ´Pikku-Eetu, Minun päiväni´. 



Toivon, että kirjan lukeminen auttaa Hilmaa myös jossain vaiheessa sanavaraston kartuttamisessa. Itselleni on luettu pienenä paljon kirjoja ja tykkään nykyäänkin paljon lukemisesta. Enimmäkseen kuuntelen nykyisin äänikirjoja, koska se on huomattavasti helpompaa kun lukeminen tässä hetkessä elämää. Kuuntelen äänikirjoja bookbeat sovelluksen kautta ja olen tykännyt bookbeatin valikoimasta.

Huomenna taas uusipäivä ja uudet kujeet, ilon perjantai! Ihanaa iltaa sinulle ja kiitos, että luit Hilman ja minun päivän tapahtumista! 💕


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia meidän taapero perheestä

Niin paljon uutta ja ihmeellistä. Niin haikea, mutta kiitollinen mieli. 💗 Hilma täytti vappuna vuoden! 🥰Miksi aika kuluu niin nopeasti? Vauva vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa. Itsekkään ei meinaa perässä pysyä saatikka ymmärtää, että pikkuinen vauvamme on jo virallisesti taapero. 🙀💗 Syntymäpäiväjuhlat vietimme Vappu päivänä kotona. Hilman isovanhemmat ja kummit olivat vieraina. Teemana synttäreissä oli yksisarviset. 🦄 Äitini leipoi upeat makeat kakut ja kolmea erilaista voileipäkakkua. 💗 Hilman syntymäpäivät olivat ihanat ja päivä oli mukavan rauhallinen juhlahumussa. Alkuun Hilmaa hieman itketti, kun juhlavieraat saapuivat, mutta itku vaihtui Lego leikkiin kummejen kanssa. Kakku maistui myös synttäri sankarille. Ilo oli nähtävissä Hilmasta koko juhlien ajan. 🥰 Viime viikolla, maanantaina, meillä oli Hilman 1-v valokuvaus. Valokuvat meillä otti Oskari Mäkisarka. Oskari tuli meille kotiin. Myös puoli vuotiaana käytimme samaa kuvaajaa. Oskari otti tällä kertaa kuvat ulkona koti...

Neuvola, töitä ja tohinaa

 Viime viikolla kerroin, että postaan neuvola kuulumiset jo eilen, mutta olin unohtanut olevani töissä, joten tänään postauksen pariin. 👍💗 Viime viikolla maanantaina Hilman pappa kävi meillä aamupäivällä. 🥰 Hilmaa papan vierailu kovasti ilahdutti ja Hilmalla meni lounaskin hyppiessä ja hihittäessä. 😂 Iltapäivällä kävin ottamassa Covid rokotteen. Olin päättänyt sen ottaa heti, kun se vain on mahdollista ja koin sen myös velvollisuutenani, koska työhöni kuuluu olennaisena osana riskiryhmien kanssa oleminen. Kävin reippaana tyttönä rokotteen ottamassa ja suuntasin iltavuoroon.  Ilta sujui rauhallisissa merkeissä eikä rokotteen ottamiseen liittyen tullut mitään oireita. Kovin olin tästä asiasta ilahtunut. No illalla kotiin tullessani hieman palelti ja arvelin sen johtuvan pakkasesta. Heräsin klo 2 yöllä järkyttävään paleluun ja nousin ylös mittaamaan kuumeen joka olikin 39,4. 😖 Herättelin Jessen ja panikoin siitä, kuka Hilmaa hoitaa. 🥺 Kipulääkkeillä kuume laskikin aamuksi j...

Mennyt viikko

  Hei rakkaat lukijat! miten viikkosi on mennyt?💕 Meillä viikko on taas ollut touhun täyteinen. Hilma on päättänyt nyt, että hän seisoo. 🤭Hilma, etsii koko aika uusia kohteita joihin voisi kiivetä. Toki minua ei haittaa vaikka seisookin, mutta kun murunen vaan muistaisi pitää kiinni. Kiinnipito unohtuu aika-ajoin ja esimerkiksi helmojen heiluttelu saattaa innoittaa enemmän. H:n mamma ostikin H:lle kirpputorilta konttauskypärän ja se on nyt meillä asuste numero yksi. 🥰 Hilman kanssa päivät menevät hurjaa vauhtia ja mukana ei vaan meinaa kestää. 😅Alkuviikolla Hilman kanssa kotoiltiin. Normaalin arjen touhuissa puuhailtiin. Hilma on vähentänyt päiväunitarvettaan ja rytmimme on tällä hetkellä hyvinkin vakiintunut.👌 6:30-7:30 herätys n klo 8 aamupuuro leikkiä ja puuhailua 9-9:30 alkaen aamupäiväunet 10:30 Hilma heräilee 11 lounas leikkiä, ulkoilua ja puuhailua 13 välipala 13:30 päiväunet 15:30 Hilma heräilee 16 päivällinen 18 iltapuuro  18:30 iltapesut ja iltasatu 19 yöunet Su...