Siirry pääsisältöön

Loppuviikon hurjailut



 Tervehdys rakkaat lukijat! 💕 Kuinka viikkosi on sujunut? 




Meillä on ollut hyvin puuhakas loppuviikko. Sisareni, Hilman kummitäti kävi meillä yökylässä perjantaina. 💕 Käytiin sisareni kanssa kahdestaan illalla hieman kaupungilla, ja ostelin mm. askartelutarvikkeita.  Illalla syötiin pizzaa ja juteltiin paljon. Sisareni kanssa on ihana viettää aikaa, ja olen äärettömän onnellinen, että H saa viettää paljon aikaa kummitätinsä kanssa. 🥰 H viihtyy sisareni kanssa todella hyvin, ja on hyvin innokas leikkimään ja puuhailemaan sisareni kanssa. 



En ole mikään järin hyvä askartelemaan, mutta vauva-arjen keskellä se rentouttaa mukavasti. Olemme Hilman kanssa tehneet isänpäiväkortteja ja paketoineet isänpäivälahjat. Teimme myös Mammalle, äidilleni, valmiiksi syntymäpäiväkortin. Lisäksi tuunasin Hilmalle kaksi kansiota, joihin tulostan toiseen päiväkirjan raskausajasta ja toiseen blogi tekstejä. 



Olen myös kirjoitellut tälläviikolla H:n vauvakirjaa ja Äiti kerro minulle -kirjaa. Nyt sain peräti hommattua puikkoliiman, niin pääsen valokuvia liimailemaan kirjoihin. 🤭

H:n kanssa ollaan tehty soseita ja leivottu simppeli sormiruoka -ohjeilla leivonnaisia. Olemme tehneet puurorieskoja ja apinaevästä. 



J oli helisemässä kaupassa, kun pyytelin ostamaan mitä erikoisempia tuotteita ja paljon mm. hedelmiä ja mausteita. Lopputulemana J ilmoitti, että jatkossa saan käyttää s-ryhmän keräilypalvelua ja hän sitten hakee ostokset. Tein ensimmäisen tilauksen eilen ja se on huomenna noudettavissa. Foodien sovelluksella homma kävikin yllättävän helposti ja vaivattomasti. Näin korona aikana tällainen palveluhan on loistava, ei tarvitse huuhailla kaupassa, vaan voi nopeasti piipahtaa kontaktittomasti noutamassa ostokset. Keräilyn hintakin oli edullisempi, kun olisin uskonut. 🤗

H on maistellut uusia ruokia ja uudet ruuat ovatkin maistuneet tosi hyvin. Tällähetkellä H oikein innolla odottaa ruokahetkiä ja syö aivan mahdottoman reippaasti. Syömiseen ei Hilmaa tarvitse kyllä houkutella, vaan pikkulintu on aina valmiina, kun suuta lusikka lähestyy. 😋

Hilma on oppinut myös uuden taidon. Hilma hurjailija on alkanut seisomaan tukea vasten. 😳 



Hän seisoskelee isiä ja äitiä vasten, sohvapöytään tukeutuen ja pinnasängyn laitoja silitellen. Päiväunille käydessä Hilma usein käy pinnasängyssä mylläämään, ja lopulta seisoo laitaa vasten ja viskaa tutin matkoihinsa. Olen äärettömän ihmeissäni Hilman nopeasta kehityksestä. H alkoi ryömiä n 4kk iässä ja nyt tosiaan, kohta 6kk iässä, hän alkoi seisomaan. Päätä huimaa tämä vauhti ja ihmeissäni mietin minne minun pikku vauva on mahtanut kadota? 😢



Seuraavana suunnitteilla on ostoslistassa konttauskypärä suojelemaan murusen päätä. 😂

Tänään kellojen siirto vaikutti H:n uniin, niin kuin oli odotettavissa. H nousi kesäaikaan klo 6:30. Tämä päivä on kuitenkin menty kellon mukaan, normaalilla rytmillä, ja toivottavasti H:n rytmi kääntyy pian talviaikaan ja klo 7:30 heräämiseen. 

Päiviimme on tietysti tuttuun tapaan mahtunut leikkiä, ulkoilua, kodinhoitoa, laulua, naurua ja sylityksiä. 

Ensiviikolla keskiviikkona meillä on 6kk neuvola, kovasti äippää jännittää miten H:n paino ja pituus on noussut. Ilmeisesti H saa neuvola reissulla influenssa rokotteen, ja mieluusti sen molemmat tytöt otammekin. Olen itse sairastanut kerran influenssa rokotteesta huolimatta, ja tauti oli varmasti kauhein kokemus ikinä. Jouduin sairaala hoitoon influenssan takia, koska en saanut henkeä. Lihaskivut olivat valtaisat, ja ainut paikka missä pystyin olemaan, oli kylpyamme. Joten, jos on jollain konstilla kolmannella mahdollista välttää influenssa, niin mielellämme niin teemme. Toki H ei varmastikkaan ole rokotteesta yhtä ymmärtäväinen ja kiitollinen, kun minä. 😂🙏

Tässäpä meidän kuulumisia ja puuhia lyhykäisyydessään. Kiitos, kun kävit kurkkaamassa meidän arkea. 💕 Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle. Voimia tulevaan viikkoon ja arjen kiireisiin. Palaan blogin pariin keskiviikkona neuvola käynnin tiimoilta. Päivittäisiä kuulumisiamme, kuvien ja tarinoiden keinoin, voit seurata instagramista roosamariajavauva. 🥰

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia meidän taapero perheestä

Niin paljon uutta ja ihmeellistä. Niin haikea, mutta kiitollinen mieli. 💗 Hilma täytti vappuna vuoden! 🥰Miksi aika kuluu niin nopeasti? Vauva vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa. Itsekkään ei meinaa perässä pysyä saatikka ymmärtää, että pikkuinen vauvamme on jo virallisesti taapero. 🙀💗 Syntymäpäiväjuhlat vietimme Vappu päivänä kotona. Hilman isovanhemmat ja kummit olivat vieraina. Teemana synttäreissä oli yksisarviset. 🦄 Äitini leipoi upeat makeat kakut ja kolmea erilaista voileipäkakkua. 💗 Hilman syntymäpäivät olivat ihanat ja päivä oli mukavan rauhallinen juhlahumussa. Alkuun Hilmaa hieman itketti, kun juhlavieraat saapuivat, mutta itku vaihtui Lego leikkiin kummejen kanssa. Kakku maistui myös synttäri sankarille. Ilo oli nähtävissä Hilmasta koko juhlien ajan. 🥰 Viime viikolla, maanantaina, meillä oli Hilman 1-v valokuvaus. Valokuvat meillä otti Oskari Mäkisarka. Oskari tuli meille kotiin. Myös puoli vuotiaana käytimme samaa kuvaajaa. Oskari otti tällä kertaa kuvat ulkona koti...

Kevään odotusta ja vuoden takaisia muistoja

 Eilinen blogi postaus siirtyi tälle iltaa toteutettavaksi. Viikko on taas kulunut vauhdikkaasti. Lunta vaan on ja on, eikä kevät näytä merkkejään ollenkaan. 😖 Viime viikolla maanantaina vietettiin naisten päivää. Sisareni kävi meillä maanantaina ja toi Hilmalle ja minulle ihanat naisten päivä tulppaanit. 💗🌷Iltapäivällä kävimme ulkoilemassa perheenä. Aurinko oli kaunis ja piristävä, mutta pakkanen oli melko pureva. Hilma oli vaunuissa, joten vaunujen kuomu suojasi hyvin tuulelta. 💕 Vuosi sitten naisten päivänä minulle oli järjestetty yllätyksenä babyshower juhlat. 😍 Äitini oli pyytänyt minut ja Jessen ravintolaan syömään. Minä laittaiduin ja lähdimme ravintolaa kohti Jessen kanssa. Menimme Kenkäveron kartanon pihaan ja kiukuttelin J:lle miksi ei mennä jo, ettei myöhästytä. J kertoi haluavansa nopeasti vilkaista työkalu näyttelyä ja niin me lähdimme kävelemään kenkäveron rantaa kohden, minun maristen koko aika siitä, että en jaksa kävellä ja liukastakin on. 😩 Päädyttyämme rant...

Brand rep yhteistyö Tiuhan kanssa

Kaupallinen yhteistyö Tiuhan kanssa!  💗🌷 https://tiuha.fi/ https://m.facebook.com/tiuha.fi https://instagram.com/tiuhafi?igshid=185upf2fefdfd Ihanaa kun löysit jälleen tiesi blogimme pariin, seuraamaan meidän matkaa Tiuhan brändilähettiläs puuhissa!  💗 Postiin tipahti mahtava tuotepaketti tiuhalta ja pääsimme Hilman kanssa taas testailu puuhiin! Unboxaus video olikin jo aiemmin nähtävillä minun ig tililläni, IGTV puolella.  🥰 Hilman tukka on kasvanut hetkessä niin, että Hilman iskäkin sanoi, että pitäisikö etuhiuksia lyhentää..  🤭  Ehei kertakaikkisesti! Hilma on hienosti oppinut pitämään ponnaria hiuksissaan.  Tiuhan valikoimassa on ihania rusettiponnareita, erikuoseilla, pieniin hentoihin hiuksiin. Meille valikoitui kahta erilaista rusettiponnaria joissa oli hyvin herkät ja moniin erilaisiin vaatteisiin sopivat kuosit.  🥰   Ponnarit kestävät hyvin päässä ja ainakin meidän neidillä hiukset pysyy ojennuksessa ja kohtuu siisteinä, sormiruokai...