Siirry pääsisältöön

Perjantain pöpötykset



 Pikkuinen pöpö heräsi aikaisin aamuun, ettei koko päivä kertakaikkisesta kuluisi ohi, kerkeäähän sitä nyt huomattavasti paremmin puuhastella, kun ei koko päivää nuku. 🤭🤔



Aamutoimet tehtiin normaalia kaavaa noudatellen. Aamupäivällä jälleen siivoiltiin ja leikittiin, sekä musiikin maailmaan uppouduttiin. Jos joku lukijoistani miettii, että onko siivoaminen jotenkin intohimoni, kun sitä jokapäivä teen, no ei ole 😂 Nykyisin siivoilen melko useasti H:n takia. Iivari koira tosiaan on yöt sisällä, ja voi ilo sitä karvan määrää mikä aamulla onkaan vastassa, H:n pienissä nyrkeissä ja suussa. Eipä se Hilmaa kyllä tunnu haittaavan :😂

Soiteltiin äitini, Hilman mamman kanssa videopuhelua ja H oli selvästi innoissaan. Toki puhelimen nappaaminen oli suurin tehtävä Hilmalla, mutta myös mamman ääni ja liikkuva kuva sai hymyn huulille. 🥰

Iltapäivällä tehtiin metsästäjänleipiä ruuaksi. 😋 H Seuraili keittiö hommia jälleen innolla ja välissä tyytyväisenä leikki lakaisu harjalla. 



Hilma söi päivällä perunaa ja kukkakaalia. Olin hieman jännittänyt kukkakaalisoseen antoa, koska se kuitenkin on maultaan aika voimakasta, mutta Hilmapa tykkäsikin siitä kovasti. Ehkäpä maku on tuttu jo äidin maidosta, koska syön itse aika paljon kukkakaalia ja parsaa. Masu kesti uuden ruoka kokeilun jälleen hienosti. 💕

Tänään emme käyneet ulkona, vaikkakin sää oli jälleen ihana. Meidän kylätiellä tehdään tieremonttia ja siellä on ollut tänään paljon isoja työkoneita toimissaan. Tie on muutenkin tällähetkellä melko kapea, joten päätimme jättää vaunuilut tänään ja antaa koneiden tehdä työnsä.👌

Hilma nukkui tänään poikkeuksellisesti vain kahdet unet, iltapäiväunet eivät olleet pimpulan mielestä tarpeelliset. Yllättävän hyvin Hilma jaksoi puuhailla klo 15-19. Toki illalla väsymys näkyi villinä tyttönä, joka nauraa kitkatellen karkaili iltapesuilta ja riemusta kiljuen leikki leluillaan. 

Tänään päivitin myös H:n hoitolaukun sisältöä. Hoitolaukkuna meillä toimii PetiteCherien musta tikattu laukku, joka ei huomiota paljoa herätä. Hoitolaukussa meillä on mukana aina muutama lelu, vaippoja, kosteuspyyhkeitä, rätti, vaipanvaihtoalusta, käsidesiä, kasvomaskeja, korvikepurkki ja tuttipullo varmuudeksi, neuvolakortti, vaihtovaatteet sekä pusseja käytettyä vaippaa varten. Nyt laitoin laukkuun lisäksi yhden lusikan suojakotelossaan ja vaihdoin vaipat isompaan kokoon. 



Olen suunnitellut siirtyväni Hilman huoneesta nukkumaan jälleen makuuhuoneeseen, mutta napanuora taitaa vielä olla liian tiukalla. 🤭🤫 En millään raaskisi jättää H:ta nukkumaan omaan huoneeseen yksin, vaikka tiedänkin, että luultavasti heräämisien syynä on minun yöllinen kuorsaaminen ja hampaiden narskuttelu. Ehkä odotan siihen saakka, kun H on 6kk ja siirryn sitten, ehkä... 🙄

Äitini laittoi minulle tänään viestiä ja kutsui perheemme huomenna ulos syömään. Olen vahvasti ollut sitä mieltä, että minimoimme H:n käymiset kaupungilla korona aikana, mutta nyt ajattelin tehdä poikkeuksen ja menemme huomenna klo 15 ravintolaan. Tuskin siellä kauheaa ruuhkaa mahtaa olla. Valitsin H:lle jo vaatteet huomiseksi ja laitoin turvakaukaloon OKbabyn ihanan kaukalopussin. 


Saattaa tämä äippä olla hieman innoissaan, kun pääsee jälleen pitkästä aikaa johonkin.💕

Kiitos, kun tulit jälleen blogiini ja luit kuulumisiamme. Ihanaa viikonloppua sinulle.💕

p.s. vienona toiveena pyytäisin sinua lukijaani lisäämään blogini lukuluetteloon tuolta oikeasta yläreunasta viivojen kohdalta, näin saat ilmoituksen, kun uusi julkaisu on luettavissa. Kiitos 💕🙏

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia meidän taapero perheestä

Niin paljon uutta ja ihmeellistä. Niin haikea, mutta kiitollinen mieli. 💗 Hilma täytti vappuna vuoden! 🥰Miksi aika kuluu niin nopeasti? Vauva vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa. Itsekkään ei meinaa perässä pysyä saatikka ymmärtää, että pikkuinen vauvamme on jo virallisesti taapero. 🙀💗 Syntymäpäiväjuhlat vietimme Vappu päivänä kotona. Hilman isovanhemmat ja kummit olivat vieraina. Teemana synttäreissä oli yksisarviset. 🦄 Äitini leipoi upeat makeat kakut ja kolmea erilaista voileipäkakkua. 💗 Hilman syntymäpäivät olivat ihanat ja päivä oli mukavan rauhallinen juhlahumussa. Alkuun Hilmaa hieman itketti, kun juhlavieraat saapuivat, mutta itku vaihtui Lego leikkiin kummejen kanssa. Kakku maistui myös synttäri sankarille. Ilo oli nähtävissä Hilmasta koko juhlien ajan. 🥰 Viime viikolla, maanantaina, meillä oli Hilman 1-v valokuvaus. Valokuvat meillä otti Oskari Mäkisarka. Oskari tuli meille kotiin. Myös puoli vuotiaana käytimme samaa kuvaajaa. Oskari otti tällä kertaa kuvat ulkona koti...

Kevään odotusta ja vuoden takaisia muistoja

 Eilinen blogi postaus siirtyi tälle iltaa toteutettavaksi. Viikko on taas kulunut vauhdikkaasti. Lunta vaan on ja on, eikä kevät näytä merkkejään ollenkaan. 😖 Viime viikolla maanantaina vietettiin naisten päivää. Sisareni kävi meillä maanantaina ja toi Hilmalle ja minulle ihanat naisten päivä tulppaanit. 💗🌷Iltapäivällä kävimme ulkoilemassa perheenä. Aurinko oli kaunis ja piristävä, mutta pakkanen oli melko pureva. Hilma oli vaunuissa, joten vaunujen kuomu suojasi hyvin tuulelta. 💕 Vuosi sitten naisten päivänä minulle oli järjestetty yllätyksenä babyshower juhlat. 😍 Äitini oli pyytänyt minut ja Jessen ravintolaan syömään. Minä laittaiduin ja lähdimme ravintolaa kohti Jessen kanssa. Menimme Kenkäveron kartanon pihaan ja kiukuttelin J:lle miksi ei mennä jo, ettei myöhästytä. J kertoi haluavansa nopeasti vilkaista työkalu näyttelyä ja niin me lähdimme kävelemään kenkäveron rantaa kohden, minun maristen koko aika siitä, että en jaksa kävellä ja liukastakin on. 😩 Päädyttyämme rant...

Brand rep yhteistyö Tiuhan kanssa

Kaupallinen yhteistyö Tiuhan kanssa!  💗🌷 https://tiuha.fi/ https://m.facebook.com/tiuha.fi https://instagram.com/tiuhafi?igshid=185upf2fefdfd Ihanaa kun löysit jälleen tiesi blogimme pariin, seuraamaan meidän matkaa Tiuhan brändilähettiläs puuhissa!  💗 Postiin tipahti mahtava tuotepaketti tiuhalta ja pääsimme Hilman kanssa taas testailu puuhiin! Unboxaus video olikin jo aiemmin nähtävillä minun ig tililläni, IGTV puolella.  🥰 Hilman tukka on kasvanut hetkessä niin, että Hilman iskäkin sanoi, että pitäisikö etuhiuksia lyhentää..  🤭  Ehei kertakaikkisesti! Hilma on hienosti oppinut pitämään ponnaria hiuksissaan.  Tiuhan valikoimassa on ihania rusettiponnareita, erikuoseilla, pieniin hentoihin hiuksiin. Meille valikoitui kahta erilaista rusettiponnaria joissa oli hyvin herkät ja moniin erilaisiin vaatteisiin sopivat kuosit.  🥰   Ponnarit kestävät hyvin päässä ja ainakin meidän neidillä hiukset pysyy ojennuksessa ja kohtuu siisteinä, sormiruokai...