Siirry pääsisältöön

Tiistai päivä ja ajatuksia muistoista

 Tämäpäivä on mennyt sisäleikkejä leikkiessä sateisen ja kurjan sään takia. Tiedän toki, että ulkoilu on vain pukeutumisesta kiinni, mutta vielä Hilma ei kaipaa ulkoilua niin paljon, että sinne mentäisiin, vaikka kissoja sataisi taivaalta. 

Hilman kanssa luettiin mainoslehtiä, leikittiin, syötiin ja järjesteltiin kotia päivän mittaan. Tänään nostin sitterinkin jo pois, vaatehuoneeseen, kun eipä tuo pimpula siinä viihdy ilman virikkeitä, liikkeelle on päästävä. Lisäksi otettiin Hilman huoneesta olohuoneeseen lisää leluja, jotta niitä on helpompi vaihdella ja Hilma saa hänelle uusiin leluihin tutustua.


 

Tänään H söi ensimmäisen kerran lihaa ja se olikin vallan mieluisaa. Vatsa ei ainakaan nyt tullut kipeäksi. Syötiin porkkanaa ja kanaa. Hilma osallistuu nyt myös itse aktiivisesti ruokailuun, hän välillä vaatii saada lusikan omaan käteensä ja laittaa sen sitten hieman ohjaten suuhunsa. Hienoa, että kiinnostusta löytyy moniin asioihin. 

Tänään Hilmalle saapui maistelututti postissa. Olen ajatellut käyttää maistelututtia lähinnä marjojen maistelussa. Olen huomannut, että monen maistamis kerran jälkeen H tottuu uusiin makuihin ja alkaakin yllättäen niistä pitää. Soseilun alussa maistelimme Hilman kanssa mustikkaa soseena, mutta se aiheutti nopeasti ummetusta. Maistelututin avulla varmasti maku tulee tutuksi, mutta määrä on niin pieni, että ei käy vatsan päälle.

Hilma on tänään huomannut tiipiin ihanuuden. Hilma on moneen otteeseen itse kömpinyt majaansa ja köllötellyt siellä tyytyväisenä pitkän aikaa lampaantaljan päällä. 

Päiväunet ovat sujuneet tosi hyvin. Hilma on tänään nukkunut päiväunia yhteensä 4h. Toivottavasti ei kostaudu yöunissa 🤭 olen kuitenkin ymmärtänyt, että lapsilla uni ruokkii unta 😴



Olen pikkuhiljaa alkanut kirjoitta Hilmalle ´Äiti, kerro minulle´ -kirjaa. Kirjoitan Hilmalle myös vauvakirjaa ´pieni ja täydellinen´. Lisäksi kirjoitin Hilmalle raskausaikana päiväkirjaa ja nyt Olen alkanut kirjoittaa tätä blogia. Haluan, että Hilmalla on paljon muistoja luettavana lapsuudestaan, sitten kun hän kasvaa teini-ikään, aikuiseksi. Äitini on aikanaan kirjoittanut minulle vauva kirjan ja säästänyt monia muisto-esineitä lapsuudestani. Minulla oli raskausaikana myös äitini raskausajan neuvolakortti ja siitä oli ihana vertailla mittoja yms omiini. 

Mielestäni muistot on tärkeitä ja muistoja täytyy vaalia. Näin digi aikana kaikki kuvat yms on helposti puhelimessa tai pilvipalveluissa. Olen itse kehittänyt Hilmalle valokuvia smartphoton kautta. Jossain vaiheessa, kun inspiraatio iskee niin yritän kuvat laittaa albumiin. Smartphoton kautta olen myös tilannut Hilman kiitoskortit ja siellä minulla on tekeillä kuvakirja kastejuhlasta. smatphotoon olen ollut tyytyväinen sen helppokäyttöisyyden takia. Myös kuvapohjien valikoima on laaja ja hyvä. Olen tehnyt Hilmalle kuvakirjat popsa sovelluksen kautta, Hilman ensimmäisestä vuodesta. Popsa sovelluksen etuna koen sen, että kuvia ei tarvitse itse pahemmin järjestellä vaan ohjelma luo kirjan automaattisesti ladatuista kuvista. Kuvakirjoissa on etuna se, että säästyy liimaamisen vaivalta.

Huomenna isäni ja hänen vaimonsa tulevat tapaamaan meitä iltapäivällä. Hilma tykkää kovasti vieraista ja esittelee mielellään uusia taitojaan ja seurustelee vieraitten kanssa. Hilma ei ole tähän mennessä vielä vierastanut ketään ja toivon, ettei sellaista vaihetta tulekkaan.

Kiitos kun luit tiistai päivän mietteitäni ja meidän päivän tapahtumista. Huomenna saisi aurinko jälleen pilkistää, että päästäisiin aurinkoisen syysilmaan ulkoilemaan ja katselemaan taas luonnon ihmeitä 💕☀️

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia meidän taapero perheestä

Niin paljon uutta ja ihmeellistä. Niin haikea, mutta kiitollinen mieli. 💗 Hilma täytti vappuna vuoden! 🥰Miksi aika kuluu niin nopeasti? Vauva vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa. Itsekkään ei meinaa perässä pysyä saatikka ymmärtää, että pikkuinen vauvamme on jo virallisesti taapero. 🙀💗 Syntymäpäiväjuhlat vietimme Vappu päivänä kotona. Hilman isovanhemmat ja kummit olivat vieraina. Teemana synttäreissä oli yksisarviset. 🦄 Äitini leipoi upeat makeat kakut ja kolmea erilaista voileipäkakkua. 💗 Hilman syntymäpäivät olivat ihanat ja päivä oli mukavan rauhallinen juhlahumussa. Alkuun Hilmaa hieman itketti, kun juhlavieraat saapuivat, mutta itku vaihtui Lego leikkiin kummejen kanssa. Kakku maistui myös synttäri sankarille. Ilo oli nähtävissä Hilmasta koko juhlien ajan. 🥰 Viime viikolla, maanantaina, meillä oli Hilman 1-v valokuvaus. Valokuvat meillä otti Oskari Mäkisarka. Oskari tuli meille kotiin. Myös puoli vuotiaana käytimme samaa kuvaajaa. Oskari otti tällä kertaa kuvat ulkona koti...

Neuvola, töitä ja tohinaa

 Viime viikolla kerroin, että postaan neuvola kuulumiset jo eilen, mutta olin unohtanut olevani töissä, joten tänään postauksen pariin. 👍💗 Viime viikolla maanantaina Hilman pappa kävi meillä aamupäivällä. 🥰 Hilmaa papan vierailu kovasti ilahdutti ja Hilmalla meni lounaskin hyppiessä ja hihittäessä. 😂 Iltapäivällä kävin ottamassa Covid rokotteen. Olin päättänyt sen ottaa heti, kun se vain on mahdollista ja koin sen myös velvollisuutenani, koska työhöni kuuluu olennaisena osana riskiryhmien kanssa oleminen. Kävin reippaana tyttönä rokotteen ottamassa ja suuntasin iltavuoroon.  Ilta sujui rauhallisissa merkeissä eikä rokotteen ottamiseen liittyen tullut mitään oireita. Kovin olin tästä asiasta ilahtunut. No illalla kotiin tullessani hieman palelti ja arvelin sen johtuvan pakkasesta. Heräsin klo 2 yöllä järkyttävään paleluun ja nousin ylös mittaamaan kuumeen joka olikin 39,4. 😖 Herättelin Jessen ja panikoin siitä, kuka Hilmaa hoitaa. 🥺 Kipulääkkeillä kuume laskikin aamuksi j...

Mennyt viikko

  Hei rakkaat lukijat! miten viikkosi on mennyt?💕 Meillä viikko on taas ollut touhun täyteinen. Hilma on päättänyt nyt, että hän seisoo. 🤭Hilma, etsii koko aika uusia kohteita joihin voisi kiivetä. Toki minua ei haittaa vaikka seisookin, mutta kun murunen vaan muistaisi pitää kiinni. Kiinnipito unohtuu aika-ajoin ja esimerkiksi helmojen heiluttelu saattaa innoittaa enemmän. H:n mamma ostikin H:lle kirpputorilta konttauskypärän ja se on nyt meillä asuste numero yksi. 🥰 Hilman kanssa päivät menevät hurjaa vauhtia ja mukana ei vaan meinaa kestää. 😅Alkuviikolla Hilman kanssa kotoiltiin. Normaalin arjen touhuissa puuhailtiin. Hilma on vähentänyt päiväunitarvettaan ja rytmimme on tällä hetkellä hyvinkin vakiintunut.👌 6:30-7:30 herätys n klo 8 aamupuuro leikkiä ja puuhailua 9-9:30 alkaen aamupäiväunet 10:30 Hilma heräilee 11 lounas leikkiä, ulkoilua ja puuhailua 13 välipala 13:30 päiväunet 15:30 Hilma heräilee 16 päivällinen 18 iltapuuro  18:30 iltapesut ja iltasatu 19 yöunet Su...