Siirry pääsisältöön

Väsynyt viikonlopun aloitus

 Viime yö ei mennyt kuin elokuvissa. Hilma heräili jostain syystä itkemään tunnin välein. Hilma rauhoittui kyllä sylissä, mutta jos ei saanut maitoa niin heräsi 15min kuluttua uudestaan itkemään. En tiedä mikä häntä niin kovasti harmitti, mutta syitähän voi toki olla monia. Harmi, kun muru ei vielä itse osaa kertoa harmin syytä. 😢

Luovutin nukkumisyrityksen suhteen klo 6:30 ja noustiin aamupuuhiin. Päiväunet ovat tänään myös olleet onnettoman lyhyet ja, koska väsymys Hilmaa painaa, niin oletettavasti päivämme on ollut itkuinen. Pienet unet nukuttiin H:n kanssa sohvalla vierekkäin.💕


 

Toki päivään on mahtunut Hilmalla naurua ja iloakin. Aamusta Hilma tanssi isin kanssa keittiössä ja nauroi paljon. Hilma on myös keksinyt alkaa hyppyyttää itseään sylissä ja tämäkös se vasta hauskaa onkin. 😂 Ruuat on Hilmalle maistuneet tänään hyvin. 



Tänään J kävi hakemassa postiin saapuneet silikoniset ruokalaput ja ne ovat paremmat kuin hyvät. Tähän saakka meillä on ollut käytössä enemmän kangasmaiset ruokalaput, ja mielestäni ne ovat aavistuksen verran heikolla menestyksellä toimineet, lisäksi ne täytyy jokapäivä pestä pyykkikoneessa, kun tahrat ei niistä muuten lähde. Silikoniset ruokalaput voi helposti vain pyyhkäistä tai huuhdella, ja kestävät myös tarpeentullen pesun astianpesukoneessa.

Huomaan päivittäin uusia tarpeita Hilman ruokailuja varten. Aiemmin huomasin lusikoiden olevan aika vähissä, kun niitä oli kaksi. Nyt meillä on useampi lusikka ostettuna, jottei joka ruuan jälkeen tarvitse olla tiskaamassa. Meillä on käytössä Ainu MAM feeding spoon ja olen ollut niihin hyvin tyytyväinen. Lusikan pää antaa suuntaa siitä, että onko ruoka liian kuumaa. Lisäksi lusikat ovat vauvan suuhun sopivan pehmeät. Lusikat ovat syöttäjälle oikein muotoillut ja toinen lusikka, jossa on hieman paksumpi varsi, pysyy myös Hilman kädessä. Nyt huomasin ruokalappu ongelman ja tosiaan silikoniset tuli kangasmaisten tilalle. Lisäksi ongelmaksi on muodostunut veden ottaminen ruokailujen yhteydessä. Olen suunnitellut kokeilevani Hilmalle seuraavaksi pillimukia juomiseen. 

J on tänään joutunut poikkeuksellisesti olemaan töissä aamusta ja illasta. H on ollut ihmeissään, kun isi on välissä ollut pitkään kotona ja taas lähtenyt työvaatteet päällä ovesta. Hilma tykkää tosipaljon päivistä, jolloin koko perhe on koko päivän kotona. No, onneksi huomenna saadaan perheen laatuaikaa 

Kävin illasta H:n kanssa ulkoilemassa ja käveltiin pitkä lenkki kylätiellä. H torkkui rattaissa. Tänään huomasin ensimmäisen kerran tänä sykysynä, että talvi tekee tuloaan. Nappasin nopeasti lähtiessämme vain takin päälleni ja matkalla kaipasinkin yllättäen lapasia ja pipoa. Ilma oli kaunis, mutta talven tulon viileys tuntui tuulessa. 🍂❄️



Kotiin tullessa Hilma söi maitoa ja iltapuuron. Kävimme myös kylvyssä rauhoittumassa. Illalla kuunneltiin vielä musiikkia ja luettiin iltasatu ennen yöunille menoa. Yöunille H nukahti rauhallisesti ja toivon kovasti, että myös nukkuisi yön hyvin. 🤭

Nyt on aika rentoutua raskaan päivän jälkeen ja upottautua sohvan nurkkaan katselemaan televisiota ja hieman herkuttelemaan. Myöhemmin käyn vielä kuumassa suihkussa ja sitten toivon saavani rauhallisen yön. 🥱

Ihanaa kun kävit lukemassa kuulumisiamme. Toivottavasti sinun lauantai päiväsi on sujunut hyvin. Huomenna uudet puuhat ja kujeet. Rauhallista ja onnellista iltaa juuri sinulle 💕

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia meidän taapero perheestä

Niin paljon uutta ja ihmeellistä. Niin haikea, mutta kiitollinen mieli. 💗 Hilma täytti vappuna vuoden! 🥰Miksi aika kuluu niin nopeasti? Vauva vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa. Itsekkään ei meinaa perässä pysyä saatikka ymmärtää, että pikkuinen vauvamme on jo virallisesti taapero. 🙀💗 Syntymäpäiväjuhlat vietimme Vappu päivänä kotona. Hilman isovanhemmat ja kummit olivat vieraina. Teemana synttäreissä oli yksisarviset. 🦄 Äitini leipoi upeat makeat kakut ja kolmea erilaista voileipäkakkua. 💗 Hilman syntymäpäivät olivat ihanat ja päivä oli mukavan rauhallinen juhlahumussa. Alkuun Hilmaa hieman itketti, kun juhlavieraat saapuivat, mutta itku vaihtui Lego leikkiin kummejen kanssa. Kakku maistui myös synttäri sankarille. Ilo oli nähtävissä Hilmasta koko juhlien ajan. 🥰 Viime viikolla, maanantaina, meillä oli Hilman 1-v valokuvaus. Valokuvat meillä otti Oskari Mäkisarka. Oskari tuli meille kotiin. Myös puoli vuotiaana käytimme samaa kuvaajaa. Oskari otti tällä kertaa kuvat ulkona koti...

Neuvola, töitä ja tohinaa

 Viime viikolla kerroin, että postaan neuvola kuulumiset jo eilen, mutta olin unohtanut olevani töissä, joten tänään postauksen pariin. 👍💗 Viime viikolla maanantaina Hilman pappa kävi meillä aamupäivällä. 🥰 Hilmaa papan vierailu kovasti ilahdutti ja Hilmalla meni lounaskin hyppiessä ja hihittäessä. 😂 Iltapäivällä kävin ottamassa Covid rokotteen. Olin päättänyt sen ottaa heti, kun se vain on mahdollista ja koin sen myös velvollisuutenani, koska työhöni kuuluu olennaisena osana riskiryhmien kanssa oleminen. Kävin reippaana tyttönä rokotteen ottamassa ja suuntasin iltavuoroon.  Ilta sujui rauhallisissa merkeissä eikä rokotteen ottamiseen liittyen tullut mitään oireita. Kovin olin tästä asiasta ilahtunut. No illalla kotiin tullessani hieman palelti ja arvelin sen johtuvan pakkasesta. Heräsin klo 2 yöllä järkyttävään paleluun ja nousin ylös mittaamaan kuumeen joka olikin 39,4. 😖 Herättelin Jessen ja panikoin siitä, kuka Hilmaa hoitaa. 🥺 Kipulääkkeillä kuume laskikin aamuksi j...

Mennyt viikko

  Hei rakkaat lukijat! miten viikkosi on mennyt?💕 Meillä viikko on taas ollut touhun täyteinen. Hilma on päättänyt nyt, että hän seisoo. 🤭Hilma, etsii koko aika uusia kohteita joihin voisi kiivetä. Toki minua ei haittaa vaikka seisookin, mutta kun murunen vaan muistaisi pitää kiinni. Kiinnipito unohtuu aika-ajoin ja esimerkiksi helmojen heiluttelu saattaa innoittaa enemmän. H:n mamma ostikin H:lle kirpputorilta konttauskypärän ja se on nyt meillä asuste numero yksi. 🥰 Hilman kanssa päivät menevät hurjaa vauhtia ja mukana ei vaan meinaa kestää. 😅Alkuviikolla Hilman kanssa kotoiltiin. Normaalin arjen touhuissa puuhailtiin. Hilma on vähentänyt päiväunitarvettaan ja rytmimme on tällä hetkellä hyvinkin vakiintunut.👌 6:30-7:30 herätys n klo 8 aamupuuro leikkiä ja puuhailua 9-9:30 alkaen aamupäiväunet 10:30 Hilma heräilee 11 lounas leikkiä, ulkoilua ja puuhailua 13 välipala 13:30 päiväunet 15:30 Hilma heräilee 16 päivällinen 18 iltapuuro  18:30 iltapesut ja iltasatu 19 yöunet Su...