Siirry pääsisältöön

Joulun mietteitä ja viikon touhuja

 Viikko on jälleen kulunut. Viikkomme on ollut täynnä touhuja ja puuhia. Hilma on kovasti tälläviikolla hoitanut eläimiä. 💕



Pampuli Luppunen, angora kanimme muutti tällä viikolla alakerrasta yläkertaan. 🥰Pampulin muuttoon suurimpana syynä oli se, että hän pääsee paremmin loikkimaan, kun pystyn pupua vahtimaan. Hilmahan oli oikein mielissään "uuden" lemmikkimme saapumisesta yläkertaan.💕 Hilma istuu mielellään Pampulin häkin vieressä ja seurailee pupun touhuja. Pampuli on melko arka, mutta Hilman kanssa hänellä tuntuu kemiat synkkaavan hyvin, Pampuli tulee mielellään tervehtimään Hilmaa ja istuskelemaan häkkinsä ulkopuolella olevalle matolle. 💕Hilma osaa kohdata eläimet tosi nätisti, toki vielä hieman kova kouraisesti "silittää" eläimiä. 🤭Hilmalle mieluisia ovat olleet kaikki eläimemme ja päivisin Hilma mieluusti hoitaa juurikin pupua ja kissaa.💕

Iivari koira kävi torstaina kotona suihkussa Jessen kanssa ja perjantaina vanhempani kävivät hakemassa Iivarin ja veivät hänet turkkihoitolaan. 💕Äitini on nyt kahtena Jouluna vienyt Iivarin kampaamoon joululahjana. Iivarista kuoriutui turkkihoitolassa jälleen oikea komistus! 🥰Vaikka Iivari on äärimmäisen iso koira niin hän osaa käyttäytyä todella hyvin. Kiltiksi pojaksi olivat hoitajatkin kehuneet. 👍

Wihtori kissamme turkki on päässyt taas kotiparturointiin. 😂Wihtori on pitkäkarvainen kissa, persialainen. Wihtori on aavistuksen omatahtoinen ja näin ollen turkin kampaaminen ei kotikonstein onnistu.🙄 Olemme siis leikanneet Wihtorin turkin säännöllisesti. Nyt Wihtorilla siis on tämä parturointi menossa Jessen kanssa ja toivottavasti Jouluna on valmista. 

Alkuviikosta askartelin Hilman kanssa joulu muistamisia läheisillemme. Joulun jälkeen paljastan tämän meidän askartelun. Mielestäni askartelumme onnistui tosi hyvin ja lahjoista tuli tosi kauniit. 🥰Kiva nähdä mitä saajat ovat mieltä. Voitte sitten ensi jouluksi ottaa idean askartelusta. 💕



Jesse laittoi toiveestani paperitähdet roikkumaan portaikkomme kattoon. En jaksanut viritellä paperitähtiä ikkunoihin, joten ne löysivät tänä vuonna uuden paikan. 💕Hilmaahan nauratti kovasti, kun iskä keikkui katon rajassa tikkaiden varassa. 😂Hilmasta on äärimmäisen hauskaa seurailla jos teemme jotakin normaalista poikkeavaa. Uudet kodin työt, verhojen vaihto, koristelut jne. ovat Hilmalle vallan ihmetyksen aiheita. 🥰



Uskomatonta, että tänään vietetään jo neljättä adventtia! Tämäkin kuukausi on vaan vierinyt ohitse. Vastahan joulukuu alkoi ja aloimme Hilman kanssa availemaan kalentereita ja laulelemaan joululauluja ja nyt jo ollaan siinä tilanteessa, että Jouluaatto on ensiviikolla! 🤭💕

Joulun vietämme kotosalla. Hilman isovanhemmat ja isoisovanhemmat tulevat meille Joulun viettoon. On ihanaa, että Hilma saa olla läheisten ja rakkaiden ihmisten kanssa ensimmäisen Jouluaattonsa. 💕

Joulu on aina ollut minulle tärkeä juhla. Minusta on ihanaa, että läheiset ihmiset on ympärillä ja vietetään Jouluaattoa rauhassa. Tänä vuonna Joulun merkitys on korostunut minulle entisestään Hilman myötä. Minusta on ihanaa olla ensimmäistä kertaa näkemässä oman lapseni riemu Joulusta, koristeista, lauluista, lumesta jne. 💕Hilman kanssa olemme laulaneet joka sunnuntai adventtilaulun ja sytyttäneet adventti kynttilät. 🕯Perinteet on ihania ja minusta on ihanaa, että lapsi saa kokea niitä jo varhaisessa vaiheessa vaikkei vielä ehkä itse sitä niin kauheasti ymmärrä. 💕



Tällä viikolla meillä oli ilo tehdä kaupallinen yhteistyö vaunula.fi kanssa. Sis. ALE koodin! Saimme Hilman kanssa kokeiluun Eimi valkoisen letti reunapehmusteen. 

Reuna pehmuste oli ihanan korkea ja äärimmäisen helppo kiinnittää Hilman pinnasänkyyn. 💕

Materiaalina reunapehmusteessa on 100% puuvillaa ja sisällä hypoallerginen vanumainen polyester täyte. Letin voi pestä 40 asteessa.

Itse olin iloinen reunapehmusteen korkeudesta, pehmuste on hyvin runsas. Ihana, kun ei tarvitse pelätä pienten käsien ja jalkojen eksymistä pinnasängyn pinnojen väleihin. Reunapehmuste suojaa myös pienen pään kopsahtelemista pinnasängyn koviin reunoihin. Lisäksi letti pehmuste tuo ihanan sisustuksellisen lisän lastenhuoneeseen.

Eimi letti reunapehmuste on tosi helppo kiinnittää sänkyyn kahden reilun kokoisen tarranauhan ansiosta. 💕

Suosittelen ehdottomasti tuotetta! Ja aivan äärettömän ihana on tämä letti muotoilu, uutta ilmettä ja kauneutta pienen prinsessan tai prinssin sänkyyn. 💕

ALE-koodilla ROOSAMARIA saat -20% alennuksen Eimi letti reunapehmusteista vaunula.fi verkkokaupasta. ALE koodi on voimassa 31.12.2020 saakka.💕

Viikonloppuna meillä kävi vieraita. Lauantaina isäni ja hänen vaimonsa kävivät Hilmaa tervehtimässä ja tänään Jessen vanhemmat kävivät meillä. 💕Äitini osti tällä viikolla meille pakkaseen paljon herkkuja, mitkä on helppo laittaa tarjolle, kun vieraita tulee Joulun alla käymään. 💕Pidän toki itsekin leipomisesta, mutta nuo Valion herkut mitä pakastimemme on pullollaan, helpottaa kahvipöydän kattamista kyllä äärimmäisen paljon!🥰

Jesse intoutui tänään tekemään kotonamme Joulu siivouksen. 🤭Itsehän en asiaa edes ollut ajatellut, mutta hän kantoi matot ulos ja moppasi kotimme lattiat. Osallistuin minäkin pyyhkimällä pintoja.😂 Pakko on myöntää, että ihanan siistiä ja puhdasta kotona nyt on. Mukava ottaa Jouluksi vieraat vastaan. 💕

Ensiviikolla alkuviikko meneekin Joulua valmistellessa ja torstaina sitten herkutellaan, nautitaan, rentoudutaan ja ollaan yhdessä. 💕

Kiitos, kun saavuit blogimme pariin. 💕Toivotamme Hilman kanssa ihanaa ja rauhallista Joulua teille kaikille. 💕🎄🕯Ensi sunnuntaina palaan taas blogin pariin ja kerron miten Joulu sujui meidän perheessä. 

Uppo-Nallen jouluruno

 Kuusen alla on kummaa puhinaa,
karvaisen kuonon jouluista tuhinaa,
heilahtaa kuusen katveessa tassu,
kurahtaa vihreän varjossa massu,
joulukarhu on asialla
oksien peitossa kuusen alla.

 Karhulla mielessään jouluiset ilot,
purkki ja lahjat ja omenakilot.
Siksipä heilahtaa karvainen tassu,
siksipä kurisee massu,
että on tarpeen hetkinen vartoa,
odottaa, paastota, punoa vartoa.

 Jälkeen koulun on odotus joulun,
kaikkein kauneinta maailmassa.

 Karhun mielessä joulu väikkyy,
kynttilän valo silmissä läikkyy.
Mieli on auvoinen, mieli on avoin,
viettääkseen joulua jouluisin tavoin.
– Elina Karjalainen –

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia meidän taapero perheestä

Niin paljon uutta ja ihmeellistä. Niin haikea, mutta kiitollinen mieli. 💗 Hilma täytti vappuna vuoden! 🥰Miksi aika kuluu niin nopeasti? Vauva vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa. Itsekkään ei meinaa perässä pysyä saatikka ymmärtää, että pikkuinen vauvamme on jo virallisesti taapero. 🙀💗 Syntymäpäiväjuhlat vietimme Vappu päivänä kotona. Hilman isovanhemmat ja kummit olivat vieraina. Teemana synttäreissä oli yksisarviset. 🦄 Äitini leipoi upeat makeat kakut ja kolmea erilaista voileipäkakkua. 💗 Hilman syntymäpäivät olivat ihanat ja päivä oli mukavan rauhallinen juhlahumussa. Alkuun Hilmaa hieman itketti, kun juhlavieraat saapuivat, mutta itku vaihtui Lego leikkiin kummejen kanssa. Kakku maistui myös synttäri sankarille. Ilo oli nähtävissä Hilmasta koko juhlien ajan. 🥰 Viime viikolla, maanantaina, meillä oli Hilman 1-v valokuvaus. Valokuvat meillä otti Oskari Mäkisarka. Oskari tuli meille kotiin. Myös puoli vuotiaana käytimme samaa kuvaajaa. Oskari otti tällä kertaa kuvat ulkona koti...

Kevään odotusta ja vuoden takaisia muistoja

 Eilinen blogi postaus siirtyi tälle iltaa toteutettavaksi. Viikko on taas kulunut vauhdikkaasti. Lunta vaan on ja on, eikä kevät näytä merkkejään ollenkaan. 😖 Viime viikolla maanantaina vietettiin naisten päivää. Sisareni kävi meillä maanantaina ja toi Hilmalle ja minulle ihanat naisten päivä tulppaanit. 💗🌷Iltapäivällä kävimme ulkoilemassa perheenä. Aurinko oli kaunis ja piristävä, mutta pakkanen oli melko pureva. Hilma oli vaunuissa, joten vaunujen kuomu suojasi hyvin tuulelta. 💕 Vuosi sitten naisten päivänä minulle oli järjestetty yllätyksenä babyshower juhlat. 😍 Äitini oli pyytänyt minut ja Jessen ravintolaan syömään. Minä laittaiduin ja lähdimme ravintolaa kohti Jessen kanssa. Menimme Kenkäveron kartanon pihaan ja kiukuttelin J:lle miksi ei mennä jo, ettei myöhästytä. J kertoi haluavansa nopeasti vilkaista työkalu näyttelyä ja niin me lähdimme kävelemään kenkäveron rantaa kohden, minun maristen koko aika siitä, että en jaksa kävellä ja liukastakin on. 😩 Päädyttyämme rant...

Brand rep yhteistyö Tiuhan kanssa

Kaupallinen yhteistyö Tiuhan kanssa!  💗🌷 https://tiuha.fi/ https://m.facebook.com/tiuha.fi https://instagram.com/tiuhafi?igshid=185upf2fefdfd Ihanaa kun löysit jälleen tiesi blogimme pariin, seuraamaan meidän matkaa Tiuhan brändilähettiläs puuhissa!  💗 Postiin tipahti mahtava tuotepaketti tiuhalta ja pääsimme Hilman kanssa taas testailu puuhiin! Unboxaus video olikin jo aiemmin nähtävillä minun ig tililläni, IGTV puolella.  🥰 Hilman tukka on kasvanut hetkessä niin, että Hilman iskäkin sanoi, että pitäisikö etuhiuksia lyhentää..  🤭  Ehei kertakaikkisesti! Hilma on hienosti oppinut pitämään ponnaria hiuksissaan.  Tiuhan valikoimassa on ihania rusettiponnareita, erikuoseilla, pieniin hentoihin hiuksiin. Meille valikoitui kahta erilaista rusettiponnaria joissa oli hyvin herkät ja moniin erilaisiin vaatteisiin sopivat kuosit.  🥰   Ponnarit kestävät hyvin päässä ja ainakin meidän neidillä hiukset pysyy ojennuksessa ja kohtuu siisteinä, sormiruokai...