Siirry pääsisältöön

Pakkaskuulumisia

 Pakkanen on ollut napakka tällä viikolla ja meillä on viikko Hilman kanssa kulunut melkolailla sisähommissa.❄️🌬💙



Tälläviikolla maanantaina kävin kuumakivihieronnassa, Estetica kauneushoitolassa, lahjakortin tuhlaamassa. Kuumakivihieronta oli todella rentouttava ja lämmittävä kokemus ja sinne aion mennä uudelleenkin itseäni hemmottelemaan!💕



Maanantaina meille saapui pallomeri postissa, jonka Hilma sai Joululahjaksi. Pallomeri mietitytti Hilmaa aluksi kovasti, mutta nyt kun hän on siihen tutustunut niin iloa ja onnea riittää. 🥰Hilma seisoo pallomeressä ilman tukea ja nauraen aina pyllähtää istumaan. 😂Pallot ovat toistaiseksi pysyneet melko hyvin meressä, muita tavaroita on pikemminkin hakeutunut mereen uiskentelemaan. 😂



Iivari koira on ollut tälläviikolla paljon sisällä, koska isokaan koira ei pakkasia ole kestänyt. 🥶 Hilma on ollut innoissaan isosta hoitajastaan!🤩 On ihanaa, kun Hilma ei arastele yhtään Iivaria. Toki silmä tarkkana saa olla, koko ajan, vaikka Iivari onkin ehkä maailman kiltein jättiläinen, mutta ison kokonsa takia hän ei välttämättä huomaa jaloissaan pyörivää vauvaa. Hilma selkeästi on hyvin ihastunut ollut Iivarin pörröiseen turkkiin ja kovasti otsallaan mm. pörröttää Iivarin turkkia. 🥰❤️





Torstaina kävin ottamassa tatuoinnin ThatTattooShopissa. Sisareni tuli mukaani ja myös hänelle maksoin pienen tatuoinnin syntymäpäivä/joululahjaksi. Oma tatuointini oli aivan täydellinen. ❤️Tatuointi oli Hilmaan liittyvä ja koen sen olevan juuri sellainen kuin halusinkin. Suunniteltiin tatuoian kanssa myös jalkani tatuoinnin korjaamista. Kipeää tatuoinnin ottaminen ei juurikaan tehnyt, mutta nyt meinaa käsi hieman arka olla. 🙄




Torstaina kävin tatuoinnin jälkeen myös hieman kaupungilla ja ostin siirrettävän induktiolevytason. Meillä on käytössä keraaminen hella ja voi taivas, kuinka hidasta sen kanssa ruuanlaitto onkaan. Nyt induktion ansiosta ruoka valmistuu tosi äkkiä, koska kiehuminen/paistuminen alkaa käytännössä heti. Jos muilla on tätä samaa ongelmaa, niin suosittelen investoimaan 29€ tähän induktio tasoon 👍🥰



Vauva ystävämme oli tälläviikolla perjantaina meillä jälleen kylässä äitinsä kanssa ja aika kului kun siivillä. Ihanaa, kun saa jakaa vauva-arkea toisen äidin kanssa. Kiitos, että olette elämässämme!❤️❤️❤️

Viikonloppuna meillä oli ihanaa koko perheen lauantai puuhaa ja sulatimme pakastimen. 😂Tänään meillä oli viimein, pitkästä pakkasjaksosta johtuen, mahdollisuus lähteä ulkoilemaan. Kävimme potkukelkka ajelulla ja Hilma nautti tosi paljon. Ihana neiti vaan istua nöpötti äitin sylissä ja vilkutteli. 👋😍Illasta käytiin vielä kylvyssä ja nyt varmasti Hilmalle uni maistuu.❤️



Hilman iho on ollut käytännössä aina aivan huippu kunnossa. Nyt pakkasilla iho on kuitenkin alkanut kuivaa ja elämäämme on tullut joka aamun/illan rasvaukset. Hilma antaa, kyllä rasvata ihoa hyvin. Itselläni on atooppinen iho ja toivon suuresti, ettei pöppiäiselle se periydy.🤭🥺❤️

Sormiruokailut on sujuneet Hilmalla äärettömän hienosti. ❤️Toki Hilma alkaa nyt olla sitä mieltä, ettei söisi mitään syötettynä, koska on itse niin taitava. 😁Niinpä meillä on nyt jokaisella aterialla myös sormiruokailtavaa Hilmalle. Hilma on syönyt erilaisia hedelmäpaloja, munakasta, mikromuffinsseja, kasviksia ja maissinaksuja sekä puffeja. 



Ensiviikolla minulla on jälleen joogaa ja käymme vuorostamme vauva ystävämme luona kylässä. ❤️Lisäksi lähdemme Hilman kanssa vierailemaan työpaikallani torstaina. 🙂 Tulevalla viikolla H siirtyy kaukalosta turvaistuimeen matkustamaan. Tuleva viikko pitää sisällään myös paljon Hilman ruokien laittoa valmiiksi pakasteeseen.🥘❤️

Toivotan kaikille ihanaa alkavaa viikkoa. 🥰Kiitos, että tulit jälleen lukemaan kuulumisiamme. ❤️


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia meidän taapero perheestä

Niin paljon uutta ja ihmeellistä. Niin haikea, mutta kiitollinen mieli. 💗 Hilma täytti vappuna vuoden! 🥰Miksi aika kuluu niin nopeasti? Vauva vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa. Itsekkään ei meinaa perässä pysyä saatikka ymmärtää, että pikkuinen vauvamme on jo virallisesti taapero. 🙀💗 Syntymäpäiväjuhlat vietimme Vappu päivänä kotona. Hilman isovanhemmat ja kummit olivat vieraina. Teemana synttäreissä oli yksisarviset. 🦄 Äitini leipoi upeat makeat kakut ja kolmea erilaista voileipäkakkua. 💗 Hilman syntymäpäivät olivat ihanat ja päivä oli mukavan rauhallinen juhlahumussa. Alkuun Hilmaa hieman itketti, kun juhlavieraat saapuivat, mutta itku vaihtui Lego leikkiin kummejen kanssa. Kakku maistui myös synttäri sankarille. Ilo oli nähtävissä Hilmasta koko juhlien ajan. 🥰 Viime viikolla, maanantaina, meillä oli Hilman 1-v valokuvaus. Valokuvat meillä otti Oskari Mäkisarka. Oskari tuli meille kotiin. Myös puoli vuotiaana käytimme samaa kuvaajaa. Oskari otti tällä kertaa kuvat ulkona koti...

Mennyt viikko

  Hei rakkaat lukijat! miten viikkosi on mennyt?💕 Meillä viikko on taas ollut touhun täyteinen. Hilma on päättänyt nyt, että hän seisoo. 🤭Hilma, etsii koko aika uusia kohteita joihin voisi kiivetä. Toki minua ei haittaa vaikka seisookin, mutta kun murunen vaan muistaisi pitää kiinni. Kiinnipito unohtuu aika-ajoin ja esimerkiksi helmojen heiluttelu saattaa innoittaa enemmän. H:n mamma ostikin H:lle kirpputorilta konttauskypärän ja se on nyt meillä asuste numero yksi. 🥰 Hilman kanssa päivät menevät hurjaa vauhtia ja mukana ei vaan meinaa kestää. 😅Alkuviikolla Hilman kanssa kotoiltiin. Normaalin arjen touhuissa puuhailtiin. Hilma on vähentänyt päiväunitarvettaan ja rytmimme on tällä hetkellä hyvinkin vakiintunut.👌 6:30-7:30 herätys n klo 8 aamupuuro leikkiä ja puuhailua 9-9:30 alkaen aamupäiväunet 10:30 Hilma heräilee 11 lounas leikkiä, ulkoilua ja puuhailua 13 välipala 13:30 päiväunet 15:30 Hilma heräilee 16 päivällinen 18 iltapuuro  18:30 iltapesut ja iltasatu 19 yöunet Su...

Neuvola, töitä ja tohinaa

 Viime viikolla kerroin, että postaan neuvola kuulumiset jo eilen, mutta olin unohtanut olevani töissä, joten tänään postauksen pariin. 👍💗 Viime viikolla maanantaina Hilman pappa kävi meillä aamupäivällä. 🥰 Hilmaa papan vierailu kovasti ilahdutti ja Hilmalla meni lounaskin hyppiessä ja hihittäessä. 😂 Iltapäivällä kävin ottamassa Covid rokotteen. Olin päättänyt sen ottaa heti, kun se vain on mahdollista ja koin sen myös velvollisuutenani, koska työhöni kuuluu olennaisena osana riskiryhmien kanssa oleminen. Kävin reippaana tyttönä rokotteen ottamassa ja suuntasin iltavuoroon.  Ilta sujui rauhallisissa merkeissä eikä rokotteen ottamiseen liittyen tullut mitään oireita. Kovin olin tästä asiasta ilahtunut. No illalla kotiin tullessani hieman palelti ja arvelin sen johtuvan pakkasesta. Heräsin klo 2 yöllä järkyttävään paleluun ja nousin ylös mittaamaan kuumeen joka olikin 39,4. 😖 Herättelin Jessen ja panikoin siitä, kuka Hilmaa hoitaa. 🥺 Kipulääkkeillä kuume laskikin aamuksi j...