Siirry pääsisältöön

Viikon kuulumisia ja ajatuksia töihin lähdöstä sekä uusia tuulia

 Viime viikon blogi kirjoitus jäi tämän viikon alkuun, koska olin viime viikolla ke-su iltavuorojen pyörteissä. Kovasti tämä minun töihin paluu on arkeamme muuttanut, mutta kaikki on tähän asti sujunut upeasti. 💗



Itse olen nauttinut omalla tavallaan töihin paluusta, saan tavata ihmisiä ja saan normaaliin arkeen hieman vaihtelua. Työillat ovat olleet vallan vauhdikkaita, joten ikäväkään ei ole vaivannut, kun vasta kotiin palattuani. 🤭Iltaisin ennen kun käyn nukkumaan, olen vielä käynyt Hilman silkkitukkaa silittämässä ja salaa tuoksutellut pikkuistani. 💗



Jessellä ja Hilmalla illat ovat sujuneet todella hienosti. Välillä minä (Jessen sanoin) tiikeriemona aina nostelen päätäni ja kyselen väliaika tietoja. 😂💗 Hilma on ollut äärettömän reipas, vaikka normaali rytmimme ja arkemme on hieman nyt muuttunut. On ihanaa huomata, kuinka sopeutuvaisia lapset ovat. Tärkeintä on tieto siitä, että Hilmalla on kaikki hyvin, rakkautta, syliä, lämpöä, ruokaa ja turvaa. 🥰💗





Viime viikolla maanantaina ystävämme Jonna ja Enni kävivät meillä kylässä. Jonna toi minulle ihanan ystävänpäivälahjan. 💗Ihanaa oli tavata jälleen näitä onnen murusiamme. 🥰Olen äärettömän kiitollinen, että olen saanut elämääni äiti ystävän ja Hilma vauva kaverin. Jonnan ja Ennin kanssa aika kuluu kuin siivillä ja varmasti myös Jesse on iloinen siitä, kun en ihan kaikkia äiti tuntemuksiani hänelle avaudu :😂



Tiistaina isäni puoliso, Hilman mummi kävi kylässä meillä. Olen hyvin iloinen siitä, että tapaamme hänen kanssaan nykyisin useammin, kuin ennen. 🥰💗Hilma on hyvin onnellinen tyttö, kun hänellä on paljon välittäviä ja rakastavia ihmisiä ympärillään. 💗

Keskiviikkona alkoi työrupeamani ja päivät kuluivatkin melko samalla kaavalla. Aamupäivät puuhailimme Hilman kanssa kotihommien parissa ja Hilman käydessä päiväunille aloin valmistautumaan tulevaan työvuoroon. Jessen tultua kotiin lähdin töihin ja Hilma jäi vielä nukkumaan hetkeksi. 🥺👋💗



Hilmalla ja minulla on meille aivan uudenlainen yhteistyö alkamassa ihanan Tiuhan kanssa. 😍 Meidät on valittu Tiuhan brändilähettiläiksi tulevalle talvikaudelle ja olen hyvin innoissani uudesta alkavasti, pidempiaikaisesta yhteistyöstä. 🤭❤️Teen Tiuhan brändilähettiläänä postauksia blogin puolelle ja osittain myös instagramiin. Pysykää valppaina, odotan innolla, että pääsen kunnolla vauhtiin postauksien ja kuvien kanssa!💗💗💗

Tälläviikolla meillä on taas tapaamisia rakkaiden ihmisten kanssa ja keskiviikkona minulla on ainut suunniteltu iltavuoro tälleviikolle. Huomenna minulla on aikomuksena köydö illasta hieman kaupoilla ja mahdollisesti loppuviikosta yritän hakeutua taas joogan pariin. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille teille, kiitos kun tulitte jälleen lukemaan meidän kuulumisia. 💗


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia meidän taapero perheestä

Niin paljon uutta ja ihmeellistä. Niin haikea, mutta kiitollinen mieli. 💗 Hilma täytti vappuna vuoden! 🥰Miksi aika kuluu niin nopeasti? Vauva vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa. Itsekkään ei meinaa perässä pysyä saatikka ymmärtää, että pikkuinen vauvamme on jo virallisesti taapero. 🙀💗 Syntymäpäiväjuhlat vietimme Vappu päivänä kotona. Hilman isovanhemmat ja kummit olivat vieraina. Teemana synttäreissä oli yksisarviset. 🦄 Äitini leipoi upeat makeat kakut ja kolmea erilaista voileipäkakkua. 💗 Hilman syntymäpäivät olivat ihanat ja päivä oli mukavan rauhallinen juhlahumussa. Alkuun Hilmaa hieman itketti, kun juhlavieraat saapuivat, mutta itku vaihtui Lego leikkiin kummejen kanssa. Kakku maistui myös synttäri sankarille. Ilo oli nähtävissä Hilmasta koko juhlien ajan. 🥰 Viime viikolla, maanantaina, meillä oli Hilman 1-v valokuvaus. Valokuvat meillä otti Oskari Mäkisarka. Oskari tuli meille kotiin. Myös puoli vuotiaana käytimme samaa kuvaajaa. Oskari otti tällä kertaa kuvat ulkona koti...

Kevään odotusta ja vuoden takaisia muistoja

 Eilinen blogi postaus siirtyi tälle iltaa toteutettavaksi. Viikko on taas kulunut vauhdikkaasti. Lunta vaan on ja on, eikä kevät näytä merkkejään ollenkaan. 😖 Viime viikolla maanantaina vietettiin naisten päivää. Sisareni kävi meillä maanantaina ja toi Hilmalle ja minulle ihanat naisten päivä tulppaanit. 💗🌷Iltapäivällä kävimme ulkoilemassa perheenä. Aurinko oli kaunis ja piristävä, mutta pakkanen oli melko pureva. Hilma oli vaunuissa, joten vaunujen kuomu suojasi hyvin tuulelta. 💕 Vuosi sitten naisten päivänä minulle oli järjestetty yllätyksenä babyshower juhlat. 😍 Äitini oli pyytänyt minut ja Jessen ravintolaan syömään. Minä laittaiduin ja lähdimme ravintolaa kohti Jessen kanssa. Menimme Kenkäveron kartanon pihaan ja kiukuttelin J:lle miksi ei mennä jo, ettei myöhästytä. J kertoi haluavansa nopeasti vilkaista työkalu näyttelyä ja niin me lähdimme kävelemään kenkäveron rantaa kohden, minun maristen koko aika siitä, että en jaksa kävellä ja liukastakin on. 😩 Päädyttyämme rant...

Brand rep yhteistyö Tiuhan kanssa

Kaupallinen yhteistyö Tiuhan kanssa!  💗🌷 https://tiuha.fi/ https://m.facebook.com/tiuha.fi https://instagram.com/tiuhafi?igshid=185upf2fefdfd Ihanaa kun löysit jälleen tiesi blogimme pariin, seuraamaan meidän matkaa Tiuhan brändilähettiläs puuhissa!  💗 Postiin tipahti mahtava tuotepaketti tiuhalta ja pääsimme Hilman kanssa taas testailu puuhiin! Unboxaus video olikin jo aiemmin nähtävillä minun ig tililläni, IGTV puolella.  🥰 Hilman tukka on kasvanut hetkessä niin, että Hilman iskäkin sanoi, että pitäisikö etuhiuksia lyhentää..  🤭  Ehei kertakaikkisesti! Hilma on hienosti oppinut pitämään ponnaria hiuksissaan.  Tiuhan valikoimassa on ihania rusettiponnareita, erikuoseilla, pieniin hentoihin hiuksiin. Meille valikoitui kahta erilaista rusettiponnaria joissa oli hyvin herkät ja moniin erilaisiin vaatteisiin sopivat kuosit.  🥰   Ponnarit kestävät hyvin päässä ja ainakin meidän neidillä hiukset pysyy ojennuksessa ja kohtuu siisteinä, sormiruokai...